Spotifyn oikotie kostautui - oppeja alustataloudesta

Suurin osa meistä laskee Spotifyn alustaksi. Peräti malliesimerkiksi alustasta, jonka nostamme esille, alustataloudesta puhuessa.

Toukokuussa 2020 uutisoitiin, että Spotify oli tehnyt jotain omasta liiketoimintamallistaan poikkeavaa. Se oli solminut n. 100 miljoonan dollarin sopimuksen saadakseen Joe Roganin tunnetun podcast-show’n yksinoikeudella omalle alustalleen. Tapaus oli merkkipaalu, jolla Spotify kertoi maailmalle olevansa tosissaan Podcast-markkinassa. Muitakin vastaavia sopimuksia on solmittu.

Vaikuttaa sinänsä harmittomalta, että alusta, jonka kaikki muu sisältö perustuu oikeuksienhaltijan vapaaseen tahtoon julkaista alustalla (ilman rajoitteita muun julkaisun tai alustalta poistumisen suhteen), tekee yksittäisen eksklusiivisuussopimuksen kerätäkseen kriittisen massan podcast-yleisöä alustalleen. Tämä viikko osoitti, että näin ei ole.

Spotifylle oli ja on helppo päätös vastata kenen tahansa yksittäisen artistin ukaaseihin kuten se teki Neil Youngin ukaasiin. Se, mikä ei ole helppoa Spotifylle on, että sillä on alustallaan nyt jo kymmmeniä(?) sisällöntuottajia, joiden sisältöön sillä ei ole oikeutta vaikuttaa, mutta joiden tarinat se on sitonut omaansa.

Kun Fox News tai New York Times antaa ilmatilaa kommentaattorille, kommentaattoria sitoo median linja ja julkaisusta vastaa päätoimittaja. Voiko Spotify pitää yllä omia (yksinoikeudella) “kommentaattoreitaan”, mutta olla ottamatta vastuuta heidän sanomisistaan? Entä kun Spotifyn “sopimuspodcastaaja” kannustaa rikokseen? Eikö alustalla olisi silloinkaan vastuuta?

Malli Netflixiltä – mutta ilman vastuuta

Vaikuttaa siltä, että Spotifyn podcast-strategia pyrki kuorimaan kerman alustaliiketalouden malleista.

Tyypillisesti alustataloudessa eniten resursseja vievän toiminnan, eli sisällöntuotannon hoitaa joku muu. Vastapainona alustalla on hyvin vähän (vain käyttöehdot) valtaa sisältöön, sen julkaisutahtiin tai siihen missä muualla sisältöä julkaistaan.

Netflix on kuitenkin menestyksekkäästi käyttänyt eksklusiivista sisältöä niin jäsenhankinnassa kuin -pidossa. Se onnistuu siinä, koska on selektiivinen alusta: jokainen julkaistu sisältö perustuu toimituksen päätökseen ja harkintaan, kun taas Spotifyssa kuka vaan voi julkaista podcastin muutamassa sekunnissa.

Ehkä Tukholmassa on mietitty, että kopioidaan Netflixin malli, mutta sen sijaan, että ostettaisiin koko tuotantoa, tai luotaisiin itse sisältöjä, tehdään “eksklusiivisia jakelusopimuksia”. Pieni oikotie. Saadaan mahdollisuus “omaan sisältöön” kuten Netflix, kantamatta omaa vastuuta tai riskiä sisällöistä, toisin kuin Netflix.

Spotifyta ei ajanut nykyiseen tilanteeseen Neil Young, vaan ahneus kuoria vain kerma alustatalouden lainalaisuuksista.

Nykyinen Spotifyn malli ei ole kestävä, mutta aika näyttää mihin suuntaan alusta kasvaa: mediaksi/levy-yhtiöksi muiden joukossa valikoitunein artistein, vai kaiken äänen alustaksi, kuten sijoittajapuheissa luvataan. Kenties seuraavaa oikotietä jälkimmäiseen onneen harkitaan kahdesti.

Juho Jokinen

Tarjoan advisor-palveluja. Advisorina toimin johtoryhmän, yrittäjän, hallituksen tai toimitusjohtajan kumppanina. Tehtäväni on varmistaa, että yritys määrittää ja saavuttaa pitkän aikavälin tavoitteensa. Toiminta perustuu aina kasvuun tähtäävään strategiaan ja siitä johdettuun vuosisuunnitelmaan.

https://juhojokinen.com
Edellinen
Edellinen

Yrittäjälle ammattimainen hallitus on menestyksen avain

Seuraava
Seuraava

Nykyiselle politiikalle on vaihtoehto