Paikallinen sopiminen tuo lisää työtä paremmalla palkalla

Bisnessosialistit-ryhmässä oli taannoin keskustelua SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholmin kolumnista, ja se sai pohtimaan paikallista sopimista.

Paikallinen sopiminen on rakenteellinen työelämän uudistus, jossa kysymys on siitä, sovitaanko työsopimuksen ehdoista paikallisesti yrityksissä vai valtakunnallisella työehtosopimuksella. Paikallisuus lisäisi työelämän joustavuutta merkittävästi.

Joustavuutta Suomen työmarkkinat tarvitsevat vähän joka suuntaan. Oli kyse sitten kehitysvammaisen palkkaamisesta tai tilanteesta, jossa liiketoiminta on lopetettava koska paikallisesti sopivasta palkasta ei voi edes neuvotella sitovan TES:n takia.

Miksi paikallinen sopiminen lisää työtä

Tarkimmin olen meijerin varastomiehenä lukenut meijerialan ammattilaisten TES:siä. Alan TES takaa pääsiäisen pyhiltä 200% palkan. (monella alalla 100%). Meijerialan TES:n alla on luonnollisesti erilaisia tuotantolaitoksia, kuten kaikkien TES:ien alla.

No kuvitellaan:

Alan tuotantolaitoksessa purkitetaan pashaa. Pääsiäisenä laitos käy täydellä teholla, ja ylimääräisellekin resurssille on tarvetta. Monivuotiset työntekijät eivät muista, koska viimeksi olisivat saaneet viettää koko pääsiäisen perheensä kanssa. Työntekijät ovat kolminkertaisen palkkansa ansainneet.

Toisessa alan laitoksessa valmistetaan hitaasti kypsyviä juustoja. Laitoksessa maksetaan TESsiä korkeampaa palkkaa, koska tekijät ovat erityisen vihkiytyneitä uniikkiin osaamiseensa. Vaikka työhalukkuutta ja tuotemenekkiä olisi, pääsiäispyhiksi tuotanto ajetaan alas, koska 200%:n TES-pykälän takia alasajon kustannukset ovat pienemmät, kuin tuotannon tappio olisi pääsiäisen henkilöstökustannuksilla.

Nykymallilla yleissitova TES ei salli neuvoteltavan eri sopimusta jälkimmäiselle laitokselle. Pääsiäisestä tulee molemmissa esimerkin laitoksessa yhtiöille ylimääräisiä kuluja, mutta toisessa TES kieltää ratkaisusta sopimisen, joka kohdentaisi osan kuluista työntekijöiden palkoiksi.

Miksi paikallinen sopiminen nostaisi palkkoja

Suomessa työehtosopimuksia on neuvoteltu sosiaalidemokraattisella periaatteella, jossa katsotaan työntekijää yhtenä lisäarvon jakajana. Siis työntekijällä on oikeus saada tuntipalkkansa yrityksen sillä saavuttaman hyödyn mukaan, eikä esimerkiksi omien taitojensa mukaan. Vaikka nykyperusteet ovatkin väärät, markkinatalous päätyisi pitkälti samaan ratkaisuun. Eli en purnaa.

Mikäli neuvottelut käytäisiin paikallisesti yhtä tehokkaasti kuin valtakunnallisesti, se tehostaisi työntekijöille siirtyvää arvonnousua. Siis lisäisi palkkaa. Miksikö? Toimialan keskiarvojen lisäksi Hakaniemessä on ollut pakko huomioida heikoimmat työnantajat. Ei ole voinut vaatia lopputulemaa, joka aiheuttaa työnantajille lappuja luukuille.

Mikäli siis työntekijäliitot onnistuvat kääntämään neuvottelufokuksensa paikallistasolle, keskimäärin työntekijöille koituu paremmat päivät.

Toimialakohtaisten työehtosopimusten aika on ohi

Nykypäivän globaalissa markkinassa on muutenkin mahdoton ajatus, että kullakin toimialalla riittäisi yksi valtakunnallinen työehtosopimus. Etenkin, kun sopimusperinne on tehnyt työehtojen kustannuksista arvontuoton kerrannaisen.

Ensinnäkin toimialat disruptoituvat kiihtyvällä tahdilla, jolloin viimeisen vuosikymmenen numerokehityksellä voi heittää häränpyllyä. Jatkuvasti on myös päällä tilanne, jossa TES:n näkökulmasta saman toimialan yritykset kilpailevat täysin eri markkinoilla, tuotteilla ja jopa osaamisella.

Ajatus siitä, että valtakunnallisella tasolla pystyttäisiin muokkaamaan työehtoja riittävän nopeasti kuhunkin näihin tilanteisiin on aivan liian kunnianhimoinen kenelle tahansa. On siis muutettava rakenteita.  Paikallinen sopiminen on hyvä alku.